Eräänä aamuna huomaat sen.
Ilma on erilainen — viileämpi, kirkkaampi,
kuin joku olisi pessyt maailman yön aikana.
Koivun lehdet ovat kääntäneet kylkensä,
ensimmäiset kellastuneet
kuin etujoukon lähettämät viestit:
"Me lähdemme pian."
Puutarhassa omenat painavat oksia,
punaiset ja raidalliset,
ja ruoho on kastunut
ilman että on satanut.
Otat villapaidan esiin kaapista,
sen tutun, joka tuoksuu viime syksyltä.
Kädet löytävät taskut
kuin vanhat ystävät.
Kahvi maistuu paremmalta kylmänä aamuna.
Kaikki maistuu paremmalta
kun kesän yltäkylläisyys väistyy
ja antaa tilaa kaipuulle.
Syksy on vuodenaika niille,
jotka osaavat pysähtyä.
Jotka tietävät, että luopuminen
on myös eräänlaista kauneutta.
— Tuntematon