Muistan päivän, kun pidit sormestani
ylittäessämme tietä.
Kätesi oli niin pieni,
että mahtui kokonaan omaani.
Muistan, kun opettelit pyöräilemään
ja huusit: "Älä päästä irti!"
Ja minä päästin — salaa —
ja sinä ajoit ihan itse.
Muistan ensimmäisen koulupäivän,
kun seisoin portin takana
ja katsoin, miten kävelit pois
reppu selässä, rohkeana.
Ja nyt seisot tässä, valkoisessa,
kauniimpana kuin kukaan muu maailmassa.
Ja viereesi astuu joku,
joka pitää kädestäsi tästä lähtien.
Minä en ole mustasukkainen.
Olen kiitollinen.
Kiitollinen, että löysit jonkun,
joka katsoo sinua niin kuin minä katsoin
sinä päivänä, kun synnyit.
Mene, rakas tyttäreni.
Mene ja rakasta rohkeasti.
Tiedä, että isän rakkaus
ei vähene — se vain saa seuraa.
— Tuntematon