Mummon keittiössä tuoksui aina pulla,
kahvipannu porisi hellan takana,
ja kello tikitti seinällä hitaasti,
kuin aika olisi päättänyt jäädä.
Pöydällä oli pitsiliina, valkoinen ja tärkätty,
ja sokeripala odotti kupissa.
Mummo kaatoi kahvia ja kysyi:
"No, miten sinulla menee, kulta?"
Ja minä kerroin — kaiken.
Kouluhuolet ja salaisuudet,
parhaan kaverin kanssa riitelyn
ja sen pojan, joka katsoi matikan tunnilla.
Mummo kuunteli ja nyökkäsi
ja sanoi aina lopuksi saman:
"Kyllä se siitä, kulta.
Kyllä se aina siitä."
Ja hän oli oikeassa.
Se meni siitä — aina.
Mutta eniten kaipaan sitä tunnetta,
kun joku uskoi siihen puolestani.
Mummon keittiö on tyhjä nyt.
Kahvipannu on kaapissa, kello pysähtynyt.
Mutta joskus, kun leivon pullaa,
tuoksu tuo hänet takaisin hetkeksi.
— Tuntematon