Et ehkä muista minua.
Istuin kolmannessa rivissä, vasemmalla,
ja piirsin vihkon marginaaliin kukkia
kun en ymmärtänyt matematiikkaa.
Mutta sinä muistit nimen.
Jokaisen lapsen nimen,
kolmekymmentä nimeä joka vuosi,
vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen.
Sinä näit minussa jotain,
mitä en itse nähnyt.
"Sinä osaat tämän", sanoit,
ja sanoit sen niin vakuuttavasti,
että aloin uskoa.
Et vain opettanut lukemaan ja laskemaan.
Opetat rohkeutta viitata,
vaikka vastaus saattoi olla väärä.
Opetit, että erehtyminen
ei ole loppu — se on alku.
Nyt olen aikuinen
ja lapseni istuu kolmannessa rivissä
ja piirtää marginaaliin kukkia.
Ja hänen opettajansa sanoo:
"Sinä osaat tämän."
Kiitos sinulle.
Et ehkä tiedä, mitä teit.
Mutta minä tiedän.
— Tuntematon